Nuts Ylläs Pallas 58 km (Hetta-Pallas) - Tuntureita ja rytmihäiriöitä



Asetuin lähtöalueella noin puoleen väliin väkijoukkoa. Aidan takaa sain vielä viimeiset tsempit vaimoltani ja lapseltani. Olin päättänyt, että tänään mennään sykkeiden mukaan, fiilistellään maisemia, aurinkoista keliä, ja otetaan matkalla myös valokuvia. Jos pidän sykkeen alle 160 niin maaliin tullaan, jos ei siis satu loukkaantumista. Alku lähti käyntiin mukavasti, juuri niin kuin pitikin. Jännityssykkeitäkään ei ollut niin vahvasti kuin aiemmissa lappujuoksuissa. Sykkeet mukavasti 150-155 välissä ja etenin tasaista asfalttia juoksijoita ohitelleen, kunnes löytyi samaa vauhtia menevät. 

Noin 5 km kohdalla käännyttiin hiekkatielle, josta alkoi vähän jo polkujuoksua muistuttava maasto. Sykkeetkin pysyi edelleen melkein omissa sallituissa rajoissa. Ensimmäinen huolto noin 11 km kohdilla olikin sitten ihmeellistä hätäilyä. Olin miettinyt etukäteen, että täytän vesipullon ja ehkä otan muutaman sipsin ja siitä sitten nopeasti jatkamaan. Kaikki meni muuten jees, mutta en saanut millään täyttä vesipulloa takaisin juoksuliiviin. Tätä olisi varmaan pitänyt harjoitella täyspakkaus päällä etukäteen. 

Sain otettua ehkä kaksi juoksuaskelta ensimmäiseltä huollolta kunnes se tapahtui, rytmihäiriö! Ei! Mietin hetken mitä teen, kunnes järki sanoo että nyt vain teet niin kuin aina ennenkin; pysähdy, mene kyykkyyn ja odota. Sykemittari näyttää 230 lukemaa, kunnes 2 minuutin ja 30 sekunnin jälkeen syke palautui normaaliksi ja pystyin jatkamaan matkaa. Pysähdyksessä ehdin samalla ottaa juoksuliivin pois ja laittamaan juomapullon kunnolla paikoilleen.


Ensimmäinen kunnon nousu tuli Pyhäkerolle noustessa. Olen vaeltanut reitin aiemmin, joten reitti oli jokseenkin muistissa. Nousussa noudatin samaa kaavaa, seuraa sykettä ja etene sen mukaan. Sykkeet siellä noin 160 tietämillä ja tässä kohtaa tuntui, että ohitan kaikki aiemmin samaa vauhtia juosseet. Pyhäkeron huipun jälkeen pitkä alamäki, jonka yritin mennä parasta mahdollista vauhtia. Sitten taas, toinen rytmihäiriö noin puolessa välissä laskua! Ei muuta kuin pysähdys ja toivomaan, että menisi taas nopeasti ohi. Reilun minuutin kyykkimisen jälkeen sykkeet normalisoitui ja vauhdilla kohti Sioskurun autiotupaa. Sain vielä kaksi rytmihäiriötä lisää ennen toista huoltoa n. 21 km ja 26 km kohdilla. Nämä rytmikset menivät samalla kaavalla kuin edelliset; pysähdys, odotus noin 2 min, jonka jälkeen matka jatkui. 


Toinen huolto menikin sitten rauhassa, kun olin ehtinyt miettimään mitä teen ja missä järjestyksessä. Ensin pari palaa banaania naamaan. Sitten juoksuliivi maahan ja vesipullojen täyttö, jonka jälkeen sipsit kouraan ja menoksi. Hannukurun kaivo-ongelman takia huolto oli Hietajärvellä, joka pidensi reittiä. Yllätyksenä tuli se, että huollosta palattiin takaisin samaa reittiä kuin mitä tultiin. Numeron haun yhteydessä saadussa kartassa oli merkitty niin, että reitille olisi palattu toista suorempaa linjaa pitkin. Huollon jälkeen matkaa oli taitettu melkein 30 km ja voimia oli vielä hyvin jäljellä.


Hannukurun jälkeen alkoikin sitten hidas maasto, joka oli hyvin tiedossa, sillä kävin edellisen vuoden syksyllä Pallakselta kääntymässä Hannukurussa juosten. Noin 40 km kohdalla alkoi nousu Lumikerolle. Ylhäälle noustessa alkoi tulemaan vähän viileää ja pysähdyin laittamaan pitkähihaisen paidan päälle. Samalla sykkeet laski sieltä noin 155 johonkin 140-145, joka oli outoa. Tuntemus oli kuitenkin edelleen, että oltaisiin siellä 160 tietämillä. Jos 35 km asti eteneminen oli ollut pelkkää nautintoa, maisemien ihailua, ja valokuvausta, niin nyt eteneminen alkoi tuntumaan vähän enemmän epämiellyttävältä. Eteenpäin kuitenkin edelleen mentiin. Ennen kisaa 50 km sisäänajetut Salomon S/Lab Sense 7 SG -kengätkin tuntuivat edelleen siedettäviltä. Minulla on ollut vaikeuksia löytää sopivia polkukenkiä, nämä ovat selkeästi ensimmäiset kengät, jotka ovat sitä mitä haen. 


Tässä kohtaa täytyy antaa kiitos vaeltajalle, joka oli yksin keskellä ei mitään lehmänkellon kanssa kannustamassa juoksijoita. Se oli hauskaa, ja sai hymyn huulille. Myös Montellin majalla oli paljon kannustusta ja siinä olikin nopeaa pätkää, jonka jaksoin tulla vielä hyvin. Olin suunnitellut etukäteen, että täytän Nammalakurun purosta loppumatkaa varten vesipullot, ja näin tein. Viimeistään Nammalakurun jälkeen kivikkoinen polku alkoi jo tympimään, ja vauhtikin hidastui huomattavasti. Pallakselle noustessa tuli jo sen verran kylmä, että laitoin myös kuoritakin päälle. Mietin tässä kohtaa, että en kyllä ikinä haaveile enää mistään 100 km, saati 100 mailin, tai edes menossa olevaa juoksua pidemmistä juoksuista. Täytyy nostaa kyllä hattua kaikille pidemmän matkan juosseille, kovia tyyppejä!


Viimein näin Taivaskeron kyltin, nyt pelkkää laskua vain ja maalissa ollaan. Menin laskuosuudenkin suhteellisen hiljaa, koska se tuntui jotenkin mukavammalta. Vasempaan polveenkin tuli yllättäen jokin kipu. Aloitin rauhassa myös loppuosuuden, joka on kunnostettu lähes soratieksi. Minusta tuli noin 1 km ennen maalia nainen vauhdilla ohi ja ajattelin, että eiköhän tässä vedetä loppu itsekin vauhdilla maaliin asti, joka näkyi jo. Viimeisissä mutkissa kuulin kaverin ja perheeni kannustushuudot ja siitä vielä lisäpotkua finaaliin. Ja sitten maaliin, ai että kun oli kiva olla perillä! Niin hyvä fiilis!


Maalissa sain kuulla, että sijoitukseni oli miehissä 36. Siis mitä!!? En oikeasti uskonut tätä ja tulos piti näyttää virallisilta sivuilta. En kyllä oikein uskonut vielä sittenkään, ajattelin etukäteen, että olisin varmaan sijoilla 150-180 maalissa. Olen 37-vuotias ja aloitin reilu kolme vuotta sitten säännöllisen juoksemisen. Kaksi vuotta sitten juoksin ensimmäisen puolimaratonin kaverin houkuttelemana. Nyt olin sijalla 36/299 58 km polkujuoksukilpailussa, uskomatonta! Tämä yllätys antaa kyllä varmasti lisäpotkua juoksuharrastukseen. Nähdään siis jatkossakin poluilla!





Kommentit

Lähetä kommentti